Tekijä: Vetladies

Joulukuu, vuoden viimeinen kuukausi. Kalenteriprojektissa lumiset kuvat olivat ideana kuvata ensimmäisten joukossa, mutta kuinkas sitten kävikään. Aloitimme kalenteriprojektin hyvissä ajoin vuoden 2023 alussa, koska lumien säilymisestä ei ole Etelä-Suomessa ikinä takeita. Joulukuu oli lisäksi mallimäärältään yksi suurimmista ryhmistä ja kaikkien aikataulujen yhteensovittaminen oli alkuun melkoista palapeliä. Lopulta löysimme kuvauspaikan Porvoosta ja kaikille sopivan ajankohdan maaliskuun alusta. Mutkia oli kuitenkin matkassa ja emme lopulta päässeet kuvaamaan kyseiseen kohteeseen.

Seuraavaksi kuvauskohteeksi valikoitui Kemiönsaaressa sijaitseva Eläinten suojakoti Toivo, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Tämäkin kuvausreissu peruuntui viime minuuteilla paikan omistajien kuumetapauksen vuoksi. Onneksi syyskuun ryhmä sai sovittua uuden vierailun Toivon väen kanssa ja siellä asustavat karvaiset ystävät pääsivät mukaan kalenteriimme.

Lumet ehtivät tässä välissä sulaa ja meille joulukuun malleille oli muodostunut uusi idea kuvamme tarinaksi. Halusimme kuvamme tarinan kertovan eroa populaatiokissojen hallitsemattoman lisääntymisen ja vastuullisen kissankasvatuksen välillä. Koska kissanpentuja ei kuitenkaan tuosta noin vain joka kuukausi synny, olikin tällä kertaa ongelmana eläinmallien löytäminen. Kiitos kennel Nietosten kissalan, saimme kuvaukset lopulta sovittua kahden eri pentueen kissojen kanssa. Malleina toimivat 12 viikkoiset turkkilaiset angora-kissat sekä vain kolmen viikon ikäiset norjalaiset metsäkissat.

Perjantainen aamuna syyskuun lopulla starttasimme auton kohti Riihimäkeä. Olimme ajoissa liikkeellä ja kuvauspaikka pellonreunasta löytyi ongelmitta. Pellolta löytyi kuitenkin valmiiksi jo maukuvia asukkaita ennen oikeiden malliemme saapumista ja heidän hätyyttelyynsä sai kuvaajamme Fanni käyttää useamman hetken.

Itse kuvaukset sujuivat mallikkaasti ja pystyimme kuukausien jälkeen huokaisemaan helpotuksesta, että nyt on kaikki kalenterin kuvat purkissa. Kuitenkin on hyvä muistaa sanonta ”älä nuolaise, ennen kuin tipahtaa”.

Kissanpennut lähtivät kotia kohti, mutta kun oli meidän vuoromme startata kotimatka, onnistui ensimmäisen auton kuski peruuttamaan auton pohjan suoraan kiinni betoniseen kaivonrenkaaseen, joka kulki pellolle johtavan ojan poikki. Ärräpäät raikuivat ilmassa, mutta ei auttanut muu kuin lähteä irrottamaan autoa. Auto tottakai tukki tien niin, ettei toisen auton kuljettaja päässyt sen ohi. Ja tottakai, toisen auton kuljettajalla olisi alkamassa työvuoro vain muutaman tunnin kuluttua. Miten huonoa tuuria, että autot olivat juuri tuossa järjestyksessä poistumassa paikalta!

Ensimmäinen tunkkaus epäonnistui epätasaisen maaperän takia ja usko koko hommaan meinasi loppua. Hiki virtasi, kädet menivät rakoille ja pellonreunasta etsittiin kaikki mahdolliset apuvälineet tähän pelastusoperaatioon. Lähes tunnin työn jälkeen auton takarenkaan alle saatiin tehtyä laudoista ramppi. Auto saatiin irti ja koko porukka pääsi viikonlopun viettoon. Loppujen lopuksi, ehkä tämäkin taito oli meidän hyvä oppia tulevia kunnaneläinlääkärin työvuosia varten. Töissä voi sattua ja tapahtua, mutta toivottavasti vielä silloinkin voi turvautua kollegan apuun kiperässä tilanteessa.

Maaliskuun kuva erottuu joukosta kalenterin ainoana sisäkuvana. Kuvauspäivä ei todellisuudessa ollut maaliskuussa, vaan eräänä kuumana elokuun viikonloppuna.

Sisäkuvaukset vaativat hieman erilaisia valmisteluita ulkokuvauksiin verrattuna. Miljöönä ei voikaan hyödyntää valmiiksi kaunista suomimaisemaa, vaan on käytettävä hieman enemmän kekseliäisyyttä. Sisätiloissa otettuun kuvaan haluttiin tuoda luonnonläheistä tunnelmaa muilla keinoin ja kuvausasunnon tummanvihreä olohuoneen seinä osoittautuikin täydelliseksi taustaksi viherkasveihin yhdistettynä. Kuvausympäristön valmistelu ei kuitenkaan käynyt kädenkäänteessä, vaan tv-taso, sohva ja matto oli ensin raivattava pois tieltä, jotta seinä saatiin kunnolla esille. Oma operaationsa oli myös kasvien saaminen kuvaan. Kaikki kasvit eivät olleet valmiina kuvauspaikalla, vaan päivä alkoi ajelulla ympäri Helsinkiä sekä pienellä aivojumpalla, jotta mm. kolmemetrinen kultaköynnös saatiin turvallisesti siirrettyä omalta paikaltaan ensin autoon ja sitten asuntoon.

Maaliskuun malleille oli alusta asti selvää, että kuviin haluttaisiin jotakin eksoottisia eläimiä. Sopivat mallit löytyivät lopulta tuttavapiiristä, kun erään kalenteritiimin jäsenen kaveri tarjosi käärmeitään mukaan. Asunnossa oli kuvauspäivänä todella kuuma, sillä vaihtolämpöisinä eläiminä käärmeet tarvitsevat lämpimän ympäristön, minkä varmistamiseksi lämmitys oli ollut täydellä teholla kolme päivää. Tämä yhdistettynä lämpimään elokuun päivään ja kahdeksaan ihmiseen pienessä asunnossa takasikin varsin trooppiset olosuhteet.

Kuvaukset sujuivat lopulta hyvin ja odotettua nopeammin. Välillä pidettiin lepotaukoja, joiden aikana toinen käärmeistä pääsi takaisin koppaansa rauhoittumaan. Sille oli erityisen tärkeää olla lähellä ihmisen vartaloa, mikä asetti pieniä haasteita sopivien asetelmien löytämiselle, mutta lopulta onnistuneita poseerauksiakin saatiin. Mallit kertovat, että oli kivaa päästä näkemään ja käsittelemään käärmeitä. Heillä ei juuri ollut aiempaa kokemusta käärmeistä, mutta omistajan hyvillä ohjeilla kaikki sujui hienosti. Kuvauspäivän lopuksi käärmeet pääsivät takaisin kotiterraarioonsa ja mallit puolestaan palkitsivat itsensä noutoruoka-annoksin.

Olimme haaveilleet ottavamme tammikuun kuvat valkoisessa lumimaisemassa, mutta Helsingin talvi näytti vaihteeksi huonoimpia puoliaan ja harmaalta taivaalta satoi vain hyistä vettä. Kuvauspäivä oli kuitenkin lyöty lukkoon, joten kiskoimme kumisaappaat jalkaan ja käänsimme auton nokan kohti Saloa ja Kytömaan eläinkotia.

Määränpään lähestyessä sää alkoi kuitenkin kirkastua ja samaan tahtiin kirkastuivat myös ilmeemme, kun ensimmäiset hiutaleet alkoivat putoilla auton tuulilasiin. Saisimme sittenkin toivomamme lumikuvat!

Saavuimme perille lumisateen aikaansaamaa intoa puhkuen, mutta vielä onnellisemmiksi tulimme eläinkodin väeltä saamastamme vastaanotosta. Heti alkajaisiksi pääsimme tutustumiskierrokselle katsomaan tilan lampaita, kanoja, hevosia ja aasia ja saimme kuulla tarinoita eläinten taustoista ja siitä, miten ne olivat päätyneet Kytömaalle. Saimme myös hyviä vinkkejä kuvauspaikan valintaan, ja sen jälkeen koitti odotettu hetki, kun pääsimme tapaamaan tulevat kuvauskaverimme.

Kissat Sissi, Pörssi ja Nanu olivat sosiaalisia ja valloittavia persoonia. Teimme hetken tuttavuutta keittiön pöydän ääressä, ja sen jälkeen olikin aika siirtyä ulos kameran eteen. Alun perin oli tarkoitus, että kuvissa esiintyisivät musta Nanu ja oranssi Pörssi, mutta Pörssiä eivät mallinhommat kiinnostaneet ja se päätti poistua omien puuhiensa pariin. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä ihana Sissi oli onneksi valmis poseeraamaan kanssamme.

Kuvauksien päätteeksi menimme vielä sisälle lämmittelemään. Villasukat ja peitteet tuntuivat taivaalliselta lumisateen viilentämällä iholla. Suurin lämpö tuntui kuitenkin sydämessä, kun eläinkodin väki kutsui meidät kanssaan syömään hernekeittoa ja lättyjä ja näytti meille upean, itse kuvatun videon alueella liikkuvista susista.

Ennen tätä päivää olin mielessäni kuvitellut kuvausreissun eräänlaiseksi suoritukseksi; ottaisimme kuvat ja lähtisimme. Se oli kuitenkin paljon enemmän, ajanviettoa ihanien eläinten kanssa ja muistutus ihmisten hyvyydestä.

Iso kiitos Kytömaan eläinkodin väelle!

Kun hain eläinlääkikseen, en olisi ikinä uskonut päätyväni kuvaamaan alusvaatteissa lehmien kanssa laitumelle. Myönnän että alkuun kyllä jännitti. Tunsin melkein jopa ahdistusta siinä kohtaa, kun olimme ottamassa vaatteita pois. En ole koskaan ollut erityisen itsevarma kehostani. Hyvähän se on sitten lähteä kuvaamaan alusvaatteilla, jolloin kaikki epävarmuuteni olisivat kaikkien nähtävillä.

Porukkamme oli kuitenkin ihan supermukava ja pystyin rentoutumaan heidän seurassaan, vaikka kahteen heistä tutustuin paremmin vasta käytännössä ilman vaatteita. Pian huomasinkin, että minulla oli ihan todella hauskaa. Makoilimme kirjaimellisesti lehmänlannassa, josta monta vitsiä saatiinkin repäistyä.

Lopulta pidimme vain hauskaa. Vasikoita kun oli vaikea saada juuri sinne mihin halusimme, niin oli helpompi vain nauttia ajastamme ja toivoa parasta. Iso osa ajasta meni siis naureskellessa kakalle tai kärpäsille tai ruoholle, jota käytimme Voldemortin taikasauvana.

Kaiken kaikkiaan kuvaukset olivat yksi parhaimmista kokemuksista, enkä kadu hetkeäkään että lähdin malliksi kalenteriimme!