Kategoria: Yleinen

Lähdettiin Viikistä aamulla kohti Perkkiön tilaa, jossa meitä odotti mutakylvyssä kellivät suomalaiset maatiaissiat. Lämpötila lähenteli 30 celsiusastetta ja aurinko porotti täydeltä taivaalta ja kärpäsiäkin oli ainakin riittävästi. Tilalliset varoittelivatkin, että siat eivät viihdy hirveän kauaa ulkona näin lämpimillä keleillä. Myös meillä malleilla tuppasi olemaan melko kuuma ja jännitti, että oma nahka palaa. Tartummekin pian tuumasta toimeen ja lähdimme tekemään tuttavuutta sikojen kanssa.

Yhteistyö sikojen kanssa ei alkanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, kun yksi kerrallaan ne lähtivät meitä pakoon takaisin sisälle viileään navettaan. Onneksi muutamia sikoja jäi nauttimaan mutakylvystä puun varjoon. Pikkuhiljaa sikaystävämme alkoivat olemaan uteliaampia meitä kohtaan ja saimmekin lopulta monta uutta kaveria ja mutaisia pusuja.

Tilallisten vinkki houkutella sikoja lähemmäksi puun oksilla oli tehokas keino, mutta yhden oksan syömisessä ei sioilla kauaa kärsä tuhissut ja sitten sikojen suunta olikin jo ihan toisaalle. Omat haasteensa teki myös mutakylvyn liukas pohja. Siat olivat välillä melko nopeita liikkeissään mähinöidessään toistensa kanssa ja välillä sai pelätä omien varpaidensa puolesta.

Kukaan meistä ei kuitenkaan kaatunut, päätynyt sian syömäksi tai tallaamaksi ja saatiin napattua hyviä kuvia! Kuvaus oli ohi yllättävän nopeasti, jonka jälkeen suunnattiin pesulle tilan pihaan. Kylmä vesi tuntui aika hyvältä kuumana päivänä ja irrotti pahimmat mutarallin merkit.

Kotimatkan alkaessa kärpäset olivat vallanneet automme ja avoimista ikkunoista huolimatta niitä löytyi autosta vielä Helsingissäkin.

Tunnin ajomatkan takaa löytyi ihastuttava Peikkorinteen kotieläinpiha, jossa meidän oli tarkoitus ottaa kalenteriin kuvia lapinlehmien kanssa. Pihaan saapuessa kartoitettiin hetki ympäristöä. Missä tulisi parhaimmat kuvat? Päädyimme ottamaan ne lehmien laitumella. Siellä valmiina odottivatkin uteliaina lehmät Inari ja Pirkko, sekä sonnipoika.

Laitumella hetki tutustuttiin lehmien kanssa ja sitten olikin aika alkaa ottamaan kuvia. Lehmät olivat aika lailla heti valmiita kuvattaviksi. Minusta ainakin tuntui, että enemmän me mallit tarvitsimme aikaa tutustua lehmiin kuin lehmät meihin. Sonnipoika hieroi tuttavuutta ajoittain turhankin innokkaasti puskien jalkoja ja tunkien lehmien välistä rehuapajille.

Erittäin hyödylliseksi apuvälineeksi eläimien liikuttelussa totesimme aluksi rehun ja sen loputtua pelkän rehusangon. Rehusangon kanssa kuljeskelimme ympäri laidunta ja yritimme innostaa lehmät seuraamaan. Koin myös erittäin helliä hetkiä toisen lehmän kanssa, kun se alkoi antaumuksella nuolemaan käsiä. Lehmän kieli on melko karhea!

Huvitusta herätti kotieläinpihan kissa, joka tuli hetki kuvauksien aloittamisen jälkeen tarkkailemaan, mitä laitumella oikein tapahtuu. Kissa istuikin koko loppu kuvauksien ajan laitumen reunalla kivellä työnjohtajana katselemassa.

Yllättävän nopeasti kuvaukset olivat ohi, eikä minusta tuntunut alkukankeuden jälkeen yhtään oudolta poseerata alusvaatteissa. Toisaalta myös oli mukava melko kolean sään takia saada vaatteet nopeasti takaisin päälle. Lopullisista kuvista kyllä välittyy, että kuvauksissa oli erittäin kiva tunnelma. Lähtisin kyllä ihan, milloin vain uudestaan mukaan tämmöiseen projektiin. Kiitokset eläimien lainasta Peikkorinteen kotieläinpihalle!

Ajokoiramallit: Lissu, Ares ja Hera

Saavuttiin Myrskylän Salelle, josta koirien omistaja johdatti meidät hänen järjestämälleen kuvauspaikalle. Tovi kun oli mutkaista ja kuoppaista mökkitietä ajettu tien päästä paljastui todella söpö mökkitontti järven rannalla. Tontilta löytyi monipuolisesti kuvauspaikkoja. Kaksi pitkää laituriakin. Päätimme aloittaa kuvaamaan hienosti vedenrajassa olevalta tyylikkään kuluneelta laiturilta. Noh se vajosi veteen altamme ja lankkukin katkesi. Päätimme kokeilla toista laituria. Se pitikin meidät paremmin vetten päällä. Tosin kuvaaja laitettiin kahlaamaan reisiä myöten, että ylettyi meitä kuvaamaan tällä pitkällä laiturilla.

Alusvatteisillaan koirien kanssa rymytessä ei naarmuilta vältytty. Olisihan sitä toivonut, että olisi edes jonkin moinen pito jaloissa kun innokas Ares-poika vetää ympäri tonttia. Loppujen lopuksi taisin näyttää grillissä käräytetyltä kun koirien kynnet, oksat ja ties mitkä eteen sattuvat olivat raapineet ihoa. Kuvaajaakaan ei päässyt helpolla kun sattui istumaan muurhaispesään kuvatessa. Kuuvajahan tosiaan oli alusvaatteisillaan kahlausreissun jäljiltä.

Samaan syssyyn poistettiin Lissulta tikit jalasta.

 

Huhtikuun kalenterikuvan päätähtenä ovat upeat suomalaiset maatiaiskanat. Upeita kanamalleja ja heidän parveaan pääsee seuraamaan Facebook-sivuilla ”Tervaa ja Höyheniä”. Kiitos kanojen lainaamisesta! Kuvista kiitos kuuluu jälleen kuvaajallemme Mima Jämsälle, sekä erityiskiitos Ellille, joka tuli avustamaan kuvauksissa!

”Se oli kevään lämpimimpiä päiviä, kuitenkin parasta siinä päivässä olivat kanat ja tiput! En olisi voinut uskoa, että pääsen viettämään niin upean päivän niin loistavassa seurassa: kukko oli varsin edustava herrasmies, kanat todella leppoisia ja hyvin yhteistyökykyisiä, sekä tiput, jotka olivat pehmeimpiä asioita mitä olen ikinä päässyt koskemaan.

Alusvaatteissa kameran edessä poseeraus jännitti valtavasti alkuun, mutta jännitys laantui viimeistään siinä vaiheessa kun makasi lämpimässä kevätauringossa pienten tipujen kiipeillessä ja piipitellessä ympärillä. Pienet hakivat lämpöä ja turvaa kaikesta mitä vasten pääsivät turvallisesti käpertymään, oli se sitten tiputoveri tai sammaleessa makaava eläinlääkäriopiskelija.

Ei hirveästi haitannut tarpoa kanalassa paljain varpain kanankakan seassa tai maata kostealla sammalmaalla pienten tipujen ympäröimänä. Päivän päätteeksi olin täynnä naarmuja kanojen terävistä kynsistä, tiput olivat kakkineet iholleni ja alusvaatteilleni sekä sammalta ja muuta luontoa sai kaivella hiuksista vielä suihkussa. Mutta ehdottomasti kokisin tuon päivän uudestaan, jos vaan koskaan saan siihen tilaisuuden.”

”Huhtikuun kuvaukset purkissa ja siis ei voi sanoa kuin että huhhuh olipas hauska reissu!

Päivä alkoi mun osalta aamun meikkailujen jälkeen reissulla K-rautaan, jossa kävin keväisten kuvauksien kunniaksi orvokkiostoksilla! Mukaan tarttui keltaisia orvokkeja ja siitä matka kohti Tuusulaa ja kuvauksia alkoi. Kuvaukset jännitti mua itseäni ihan tosi paljon koska kaiken kaikkiaan tällainen tilanne oli aivan uusi ja vieras.

Kun pääsimme perille, meitä odotti vastassa supersöpö pihakanala täynnä mitä kauniimpia maatiaiskanoja. Itse yllätyin siitä miten monikirjavia ja kauniita, sekä myös suurikokoisia tällaiset maatiaiskanat olivatkaan! (…täytyy myöntää että itse odotin asiasta tietämättömänä pelkästään ruskeita kanoja.) Lisäksi pääsimme tutustumaan myös kanalan nuorimpiin asukkaisiin, joista nuorimmat olivat vasta aivan pienenpieniä untuvikkoja. Kuvaukset sujuivat kaikinpuolin erittäin mieluisasti ja sain todeta, että kaikki pelot sekä kuvauksien logistiikan että kameran edessä esiintymisen suhteen, osoittautuivat täysin turhiksi! Loistava kuvaustiimimme aina kuvaajasta kanalan omistajiin, olivat mitä suurin apu kuvauksien onnistumisessa. Nyt kelpaa ihailla mitä kivoimpia kuvia ja muistella untuvaisen pehmeiden pikkutipujen kutittelua korvanjuuressa auringon pilkotellessa puiden takaa!”